Tänään, kuten kaikkina muinakin päivinä pimeys yllätti hevostelijat, ja mun maastoiluvuoro suoritettiin varsin hämärissä tunnelmissa. Eipä tuo mitään, kyllä mä pimeessäkin rymistelen, kato orihevosen rohkeus nääs!
Tänään kaikki maastoilut hoidettiin taluttaen, Sari oli sitä mieltä että tarvii itsekin vähän liikuntaa. Mari, Arska ja Lemmy pääsi ekaks maastoon, ja meikä sit viimeisenä.
Oli kyllä mukavaa vaan leppoisasti tallustella hämärällä metsätiellä, vailla huolta huomisesta! Meillä molemmilla oli hyvä pössis, what a joy, sanoi Sarikin.
Takaisinpäin tullessa opin yhden asian; vaikka askel olisi paljonkin ripeämpää, aikaa tulee kulumaan tuplasti enemmän, koska älyttömät tottelevaisuusharjoitukset. Voi perkele, eikö se nyt tajua että kotiinpäin mennään aina kakkosvaihteella, luulis nyt arvon hevosenomistajankin vaan kipittävän kiltisti vierellä, mutta ei. Pitää nyppiä siitä narusta ja kuulemma en sais heiluttaa päätänikään ihan niin kovin, nähtävästi ottaa liikaa kontaktia Sarin pään kanssa. Ihme nipottamista.
Vaikka olimme vahvasti eri mieltä matkavauhdista, suuremmilta konflikteilta vältyttiin ja juhlan kunniaksi pääsin viettämään iltaa rouvahevosten pihattoon! Harmi että itse rouvahevoset olivat tallissa, mutta paremman puutteessa kyllä tyhjä pihattokin mulle kelpas! Sitä hajujen sinfoniaa!!!
