Oli taas suuret suunnitelmat, mennään tohon pellolle, kuvataan käsittämättömän laadukas kotivideopätkä siitä miten Valmet on oman elämänsä harrasteratsu. Eipä taas kysytty itse pääosan esittäjän mielipidettä asiaan, ei siis todellakaan. Ja kyllähän te nyt tiedätte miten paljon mua just tänään kiinnosti mennä just tohon pellolle... Ei sit pätkän vertaa, tein sen kyllä jo mielestäni selväksi tuossa ratsaillenousuvaiheessa, josta onkin mahtava pätkä ohessa, miten hankalaksi voin sen tilanteen tehdä! Näin ei siis kuulemma kuuluisi käyttäytyä, mua nyt vaan ei kiinnostanut totteleminen missään vaiheessa! Hah!
Kaikesta tästä taistelusta huolimatta Sari päättäväisesti ohjasi mut pellolle, ja hovikuvaaja Arska raahusti perässä, silmin nähden innostuneena hänkin. Tuo pelto sinänsä ei ole sen kummallisempi paikka, mutta tänään vastapäisellä pellolla tapahtui jotain aivan saatanan pelottavaa... Ei, siellä ei ollut taaskaan karhuja, susia tai mitään muitakaan suurpetoja. Siellä ei myöskään ajellut humalainen maajussi traktorinsa kanssa, ei sinnepäinkään. Siellä oli kaksi olentoa (kuulemma ihmisiä) joilla oli jalkoihin laitettu jotkut ihme laudat ja käsien jatkeena niillä oli jotkut ihme kepit joita heiluttelemalla ne liukui tuossa hangella. Se oli siis aivan sairaan näköistä touhua, nyt voin sanoa ihan avoimesti että mua pelotti! Eikö nää ihmiset vois ihan oikeasti vaan tyytyä niihin raajoihin jotka niille on suotu, eikä kiinnittäis mitään jatkopaloja niihin??? Ai niin, tää epäilyttävä touhu oli nimeltään jotain hiihtoa. Just.
Tässä on nyt sit tän tuhoontuomitun ratsastusreissun videopätkiä, ei paljon kuulkaa naurattanut tossa tilanteessa... Kaiken lisäksi me kikkailtiin tossa pellolla yli puoli tuntia, kun sit jäätiin odottelemaan josko ne Matikaiset ja Kirvesniemet olis luovuttanut ja lähtenyt kotiin, ja lähtihän ne vihdoin. Saatiin sentään muutama pätkä jossa näkyy vähän mun liikkeet, mutta olin kyllä niin kierroksilla ettei tosta saa mun todellisia lahjoja esiin sit millään.
Pellolta kun selvittiin hengissä, käytiin vielä maastossa vähän lepuuttamassa mun hermoja. Voi kyllä se tuli tarpeeseen, olin todella helpottunut kun sain rauhassa vapain ohjin kävellä tuttua metsätietä... Kyllä se vaan niin on että tämmönen henkeen ja vereen työhevonen kuuluu metsään, ei tuollaiselle aukealle pellolle!
Yhtään ei naurattanut täällä ruudun toisella puolella ison miehen kauhistelut :D Ja Valmetille terkkuja, et teitä työhevosia on työhevosten hommiin verrattuna niin iso määrä et joillekin pakostikin napsahtaa se ratsunakki ;) Saa herra iso-V olla tyytyväinen et on sentään muutakin hommaa vielä ku PELKÄSTÄÄN se ratsuhomma, toisin ku tuolla Kusnissa asuvalla joka ei muista hommista mitään tiiäkkään.
VastaaPoista